Tut­ki­mus­pe­rus­tai­suu­den lisäämiseksi mie­len­ter­veys­työs­sä tarvitaan pit­kä­jän­tei­syyt­tä ja yhteistyötä

03.05.2023 14:46

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan, sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämässä pyöreän pöydän keskustelussa pohdittiin, miten tutkimusnäyttö huomioidaan, kun valitaan käyttöön otettavaa terapeuttista menetelmää.

Miten tutkimusnäyttö voi tukea päätöksentekoa?

Kehitysjohtaja Petra Kouvonen Itlasta kertoi, että Itla on viimeisten kymmenen vuoden ajan tukenut sitä, että lapsille ja nuorille olisi tarjolla yhdenvertaisesti tarpeenmukaista ja laadukasta mielenterveyden tukea. 

- Kasvun tuki -työssä on opittu, ettei tieto vaikuttavuudesta ja käytännön toiminta aina kohtaa, Kouvonen pohti. 

Johtaja Andreas Blanco Sequeiros sosiaali- ja terveysministeriöstä korosti, että lasten ja nuorten kansallisen mielenterveyden tuen tulee rakentua kestävälle pohjalle. Vaikuttaviksi todettujen psykososiaalisten menetelmien osaamiskeskittymiä yliopistosairaaloihin voitaisiin tukea yhteistyössä esimerkiksi yliopistojen, THL:n ja Itlan kanssa.

Kansainvälistä tietopohjaa Alankomaista

Tilaisuuden pääpuhujat, interventio- ja implementointitutkimuksen professorit Pim Cuijpers ja Heleen Riper Vrije Amsterdam yliopistosta jakoivat kokemuksia näyttöön perustuvien menetelmien jalkauttamisesta Alankomaista. Cuijpers ja Riper ovat toimineet Itlan lahjoitusprofessuureissa Turun yliopistossa. 

Cuijpers kertoi, että on tärkeää tarkastella menetelmien vaikuttavuutta mutta myös käytettävyyttä ja soveltuvuutta eri kohderyhmille. Riperin mukaan Alankomaissa tärkein oppi on ollut se, että ihmisten mielenterveyskäyttäytymisen muuttamiseksi tarvitaan sidosryhmien yhteistyötä ja johtamista siiloutuneen hanketyön sijasta. 

Osaa­mis­kes­kus­ten toimintaa on jo aloitettu

Osana sosiaali- ja terveyskeskusohjelmaa on noin kolmen vuoden ajan luotu hankerahoituksella osaamiskeskuksia etenkin nuorten menetelmien käyttöönoton tukeen. Yliopistoklinikoiden koordinaatiohankkeiden tarkoitus on vakiinnuttaa yhteistyöalueilla koordinaatio menetelmien käyttöönotossa ja ylläpidossa. 

Tähänastisen kokemuksen perusteella on kuitenkin todettu, että tarvitaan kansallista koordinaatiota ja roolien selkeyttämistä, jotta käyttöön valikoituu näyttöön perustuvia vaikuttavia menetelmiä, niitä otetaan käyttöön harkitusti ja menetelmien käytön tuki, ylläpito ja seuranta on mahdollista. 

Toimijat kuten Itla, THL ja yliopistot voivat tarjota palvelujen järjestämisvastuussa oleville hyvinvointialueille objektiivista tietoa – myös kansainvälistä – parhaista terapeuttisista menetelmistä sekä implementointiosaamista. Ne myös arvioivat toimintaa ja varmistavat, että eri toimijoiden näkökulmat huomioidaan yhteistyössä.

Lähde ja lisätietoja: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää