Työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­riö linjasi energiatuen painopisteet vuodelle 2024

19.02.2024 08:30

Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt linjaukset vuoden 2024 energiatuen painopisteistä. Energiatuella edistetään uusiutuvan energian tuotantoa, uusiutuvan vedyn ja siitä jalostettujen polttoaineiden tuotantoa, energiansäästöä tai energian tuotannon tai käytön tehostamista, hukkalämmön hyödyntämistä tai muutoin energiajärjestelmän muuttumista vähähiiliseksi.

Vuoden 2024 talousarvioon on varattu näihin tarkoituksiin 14,1 miljoonaa euroa kansallista energiatukea. Valtuusmäärä on huomattavasti aiempia vuosia vähäisempi, ja siten tukilinjauksia on tiukennettu edellisvuodesta merkittävästi. Tukea myönnetään vain enintään viiden miljoonan euron investointihankkeisiin. 

Käytettävissä olevasta valtuudesta vähintään kymmenen miljoonaa euroa kohdistetaan energiansäästöä ja energiatehokkuutta edistäviin investointeihin. Kohdentamisella halutaan edistää energiatehokkaita ratkaisuja ja energiatehokkuussopimusten toimia sekä ottaa huomioon EU:n tarkistetussa energiatehokkuusdirektiivissä asetettu tiukka energiansäästötavoite vuodelle 2030.

Tukea ei jatkossa myönnetä rakennuksiin sekä niiden tavanomaiseen talotekniikkaan liittyviin energiatehokkuushankkeisiin. Uusiutuvan energian hankkeiden osalta tukea myönnetään ainoastaan uuden teknologian hankkeisiin. 

Tukiharkinnassa etusijalla ovat investointihankkeet, joilla edistetään uutta teknologiaa ja sen kaupallistamista ja sähköjärjestelmän säätökykyä. Uudella teknologialla tarkoitetaan sellaisia uudenlaisia ratkaisuja, joita ei ole Suomessa laajasti kokeiltu. Tyypillisesti kyse on ensimmäisestä tai ensimmäisistä demonstraatiolaitoksista. Uuden teknologian käyttöönottoon liittyy vastaavaan tavanomaisen teknologian hankkeeseen nähden ylimääräisiä kustannuksia tai riskejä. 

Ener­giain­ves­toin­tei­hin käytössä vuoden 2023 ja RePowerEU-tukea yhteensä 200 milj. euroa

Vuoden 2024 valtuuden lisäksi vuoden 2023 käyttämättä jääneestä myöntövaltuudesta voidaan tehdä tukipäätöksiä tänä vuonna enintään 145,5 miljoonalla eurolla. Kyseinen valtuus on varattu uuden energiateknologian suurille demonstraatiohankkeille, joiden haku päättyi 15.9.2023. Lisäksi tuettavia hakemuksia valittaessa otetaan huomioon aiemmin saapuneita hakemuksia, joista ei ole vielä tehty ratkaisuja. Hankkeiden valintakriteerit on ilmoitettu haun yhteydessä, eikä vuoden 2024 linjauksia sovelleta näihin hankkeisiin.

Kansallisen energiatuen lisäksi vuodelle 2024 energiatukimomentille on varattu myöntövaltuutta 54,5 miljoonaa euroa ns. RePowerEU-tukeen eli EU:n elpymisvälineen kautta rahoitettaviin investointeihin uuteen energiateknologiaan ja uusiutuvan vedyn tuotannon ja varastoinnin edistämiseen (RRF-energiainvestointituki). Tukihaku avautui 29.1.2024, ja tukea voi hakea 29.2.2024 asti.

Lisätietoja työ- ja elinkeinoministeriön teemasivulta.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää