Työ­mark­ki­naen­nus­te: Ikääntyvät ja osa-aikaiset pitävät työllisyyden kasvun plussalla

11.05.2023 10:27

Talouden vaisu tila alkaa lähikuukausina näkyä myös työmarkkinoilla. Vielä alkuvuodesta 2023 nähtiin myönteistä kehitystä työmarkkinoilla ja työllisyys kasvoi osa-aikatyön vetämänä. Loppuvuoden aikana työllisyyskehitys kääntyy kuitenkin hetkellisesti laskuun palaten jälleen myönteiseksi vuoden 2024 aikana. Tulokset käyvät ilmi 11.5.2023 julkistetusta työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteesta.

”Hyvällä tasolla pysyttelevä työllisyys pitää talouden taantuman loitolla. Ulkomaalaistaustaisten sekä vanhimpien työvoimaan kuuluvien ikäryhmien kasvussa oleva työllisyys on kauan kaivattu kohennus Suomen työmarkkinoilla”, sanoi alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä työmarkkinaennusteen julkistuksessa 11.5.2023.

Työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinaennusteen mukaan työllisyys kasvaa vuonna 2023 enää noin 5 000 hengellä pääasiassa ikääntyvien työllisyyskasvun vuoksi. Vuodenvaihteen 2023–2024 ympärillä työllisyydessä tapahtuu väliaikaista laskua. Työllisyyden kasvu jää vuonna 2024 enää 1 000 henkeen, mutta vahvistuu vuonna 2025 noin 18 000 henkilöllä.

Osa-aikatyön osuus ei ennusteen mukaan enää lähivuosina lisäänny, kuten se teki koronakriisin jälkeen. Se hidastaa työllisyyskasvua jatkossa.

Voimakas nettomaahanmuutto on lisännyt työvoiman tarjontaa viime vuosina. Tilapäisen suojelun statuksella Ukrainasta Suomeen saapuneista vasta kolmisen tuhatta on hakenut Suomesta kotikuntaa, eikä heitä siten lueta työvoimaan. Työikäisiä Ukrainan pakolaisia on Suomessa arviolta noin 30 000 (kaiken kaikkiaan noin 40 000).

Työvoiman määrä jatkaa kasvuaan, joskin aiempaa hitaammin. Suurimmassa työikäisten ryhmässä (25–54-vuotiaat) työvoimaosuus ei ennustekaudella kasva, eikä myöskään merkittävästi nuorten ikäryhmässä. Vanhimpien ikäluokkien työvoimaan osallistuminen yleistyy edelleen sekä 55–64-vuotiaiden ikäryhmässä että yli 64-vuotiaiden ikäryhmässä.

Työllisyyden kasvu oli kuluvan vuoden alussa vahvaa, mutta vuositasolla 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen ennakoidaan laskevan 0,1 prosenttiyksikköä 78,0 prosenttiin vuonna 2023 ja kasvavan taas 0,1 prosenttiyksiköllä vuonna 2024. Vuonna 2025 työllisyysasteen ennustetaan nousevan 78,7 prosenttiin. 15–64-vuotiaiden työllisyysaste on tänä vuonna 73,6 %, 73,7 % vuonna 2024 ja 74,2 % vuonna 2025.

Työttömyysaste nousee 7,0 prosenttiin vuonna 2023 ja 7,1 prosenttiin vuonna 2024. Vuonna 2025 työllisyyskasvun elpyminen laskee työttömyysasteen 6,8 prosenttiin.

Työttömien työnhakijoiden määrä te-palveluissa ei ennusteemme mukaan enää laske, vaan kääntyy jopa lievään kasvuun vuonna 2023. Ukrainalaispakolaisten rekisteröityminen työttömiksi työnhakijoiksi vaikuttaa jonkin verran te-palveluiden työttömien määrään.

Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista kääntyy kasvuun. Pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut talouden noususuhdanteessa, mutta kääntyy kasvuun vuonna 2024. Pitkäaikaistyöttömiä on 88 000 vuonna 2023, 91 000 vuonna 2024 ja 94 000 vuonna 2025.

Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste perustuu tilastolliseen aikasarja-analyysiin, jossa hyödynnetään suhdanneindikaattoreiden, työmarkkinatilastojen ja politiikkainformaation lisäksi valtiovarainministeriön bruttokansantuote-ennustetta sekä Tilastokeskuksen väestöennusteita. Ennuste julkaistaan kahdesti vuodessa. Tilastokeskus on vuoden 2023 alusta siirtynyt ilmoittamaan työllisyysasteen ensisijaisesti 20–64-vuotiaiden ikäryhmässä aiemman 15–64-vuotiaiden ikäryhmän sijaan.

Lähde ja lisätietoja: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää