Työ­mark­ki­na­mal­lia valmisteleva kolmikantainen työryhmä on aloittanut työnsä

09.02.2024 08:25

Kolmikantainen työryhmä, joka valmistelee muutoksia työriitojen sovittelujärjestelmään, kokoontui ensimmäistä kertaa 8.2.2024. Tavoitteena on edistää vientivetoista työmarkkinamallia.

Lakimuutoksia valmistelevassa työryhmässä ovat työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi edustettuina EK, Valtion työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Kirkon työmarkkinalaitos, SAK, STTK, Akava ja Palkansaajakeskusjärjestön yhteinen edustaja. Työryhmän puheenjohtajana toimii työministerin valtiosihteeri Mika Nykänen.

Työryhmä työskentelee toukokuun 2024 loppuun ja sen tehtävänä on valmistella mietintö hallituksen esityksen muotoon. Tavoitteena on, että hallituksen esitys annettaisiin syyskuussa 2024. Näin ollen lakimuutokset voisivat tulla voimaan eduskuntakäsittelyn jälkeen 1.12.2024.

Hanke on osa hallituksen työ­mark­ki­na­uu­dis­tus­ten kokonaisuutta

Hallitus on linjannut ohjelmassaan työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän kehittämisestä. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn lisäämiseksi.

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan laissa työriitojen sovittelusta (420/1962) säädettäisiin, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää