Työntekijä loukkaantui vakavasti työs­ken­nel­les­sään suojaamattomien terien läheisyydessä – hen­ki­lö­vas­taa­jien osalta työ­tur­val­li­suus­ri­kos vanheni, mutta yhtiölle tuomittiin yhteisösakko

22.06.2023 08:29

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi Haminassa toimivalle teollisuusalan yritykselle 5 000 euron yhteisösakon. Myös yhtiön toimitusjohtajaa ja työnjohtajaa vastaan nostettiin syytteet työturvallisuusrikoksesta, mutta rikokset vanhentuivat ennen kuin käräjäoikeus ehti toimittaa haasteet. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa 15.6.2023.

Syytteet liittyivät maaliskuussa 2021 sattuneeseen tapaturmaan. Työntekijä oli ollut syöttämässä kaapelia murskaimeen ja havainnut, että kaapeli ei ollut mennyt murskaimeen halutulla tavalla, jolloin hän oli syöttänyt kaapelia kädellään koneen ollessa käynnissä. Työntekijän käsi oli tällöin mennyt murskaimen sisälle ja loukkaantunut. Koneen ympärille ei ollut asennettu sellaista suojausta, joka olisi estänyt pääsyn murskaimen terien läheisyyteen koneen ollessa käynnissä. Kone oli ollut ilman suojausta sen käyttöönotosta asti, eli noin kolmen kuukauden ajan. Koneella ei ole ollut myöskään hätäpysäytintä. Yhtiössä oli tehty vaarojen arviointia ja havaittu riskejä, mutta yhtiössä ei ole ryhdytty toimenpiteisiin vaarojen poistamiseksi.

Toimitusjohtajan ja työnjohtajan osalta syyteoikeus vanhentui ennen kuin käräjäoikeus ehti toimittaa haasteet ja heidän osaltaan asia jäi sillensä. Syyttäjä vaati, että yhtiö on tuomittava vähintään 5000 euron suuruiseen yhteisösakkoon, koska sen johtoon kuuluva on ollut osallinen rikokseen ja rikos on tehty yhtiön toiminnassa, eikä sen toiminnassa ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi.

Vastaajayhtiö myönsi yhteisösakon perusteen ja määrän. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa esitetyt kirjalliset todisteet osoittivat, että yhteisösakolle laissa asetetut edellytykset täyttyvät ja tuomitsi yhtiölle 5000 euron yhteisösakon.

Suojaamattomat terät voivat aiheuttaa vakavia tapaturmia

Erilaiset suojaamattomat terät voivat aiheuttaa vakavia tapaturmia työntekijöille. Työsuojelun lakimies Reeta Holmi huomauttaa, että työturvallisuusmääräysten mukaan koneeseen liittyvä vaara tulee ensisijaisesti poistaa teknisillä toimilla, kuten vaara-alueelle pääsyn estävillä tai vaarallisten osien liikkeen ennen vaara-aluetta pysäyttävillä laitteilla. Vain jos vaaraa ei voida poistaa teknisillä toimilla, työvälineen käytön turvallisuus tulee varmistaa opastuksella, varoituslaitteilla, turvamerkeillä ja henkilönsuojaimilla.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää