Ul­koa­siain­hal­lin­non uudistusta valmistelleen työryhmän loppuraportti on valmistunut

08.12.2023 07:52

Ulkoministeri Elina Valtosen asettaman ulkoministeriön sisäisen työryhmän valmistelema loppuraportti ulkoasiainhallinnon uudistamiseksi on valmistunut.

Uudistuksen lähtökohtana oli ulko- ja turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtunut muutos. Työryhmän toimeksiantona oli tarkastella kaikkia ulkoministeriön tehtävien, tavoitteiden ja toimintatapojen näkökulmasta keskeisiä alueita. 

Loppuraportissa työryhmä antaa suosituksia kuudesta teemasta: johtaminen, voimavarojen käyttö, toimintatavat, osaamisen kehittäminen ja henkilöstö, ministeriön organisaatiorakenne ja edustustoverkko. Suosituksissa on otettu huomioon, että uudistus toteutetaan budjettineutraalisti. Raportissa ei esitetä muutoksia ministereiden työnjakoon, josta on hallituksen järjestäytyessä poliittisesti sovittu.

”Suomen ulkopolitiikkaa valmistelee ja toimeenpanee sitoutunut ja osaava joukko. Uskon, että työryhmän suosituksien toimeenpanon kautta saamme jo ensi vuoden aikana kehitettyä ulkoministeriöstä entistäkin parempiin tuloksiin pystyvän ja strategisiin tavoitteisiin keskittyvän organisaation, jossa on motivoivaa työskennellä” toteaa työryhmän puheenjohtaja, poliittinen valtiosihteeri Lauri Tierala.

Toimeenpanoa edistetään yhteistyössä yhteistoimintajohtokunnan kanssa ja henkilöstöä osallistaen.

Lähde: ulkoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää