Uusi kaivoslaki voimaan 1. kesäkuuta

30.05.2023 17:08

Uudistettu kaivoslaki astuu voimaan 1.6. 2023. Muutosten myötä paikallisten vaikutusmahdollisuudet ja ympäristölliset seikat vahvistuvat nykyisestään.

Uusi varausmaksu vähentää malminetsinnän kannalta tarpeettoman laajojen varausten tekoa. Malminetsintäluvan voimassaolon jatkamista koskevat edellytykset tiukentuvat, jotta kiinteistön omistajan asema vahvistuisi ja alueen asukkaiden kokemat haitat vähentyisivät.

Muutosten myötä kaivosluvan myöntämisen edellytyksenä on kunnan hyväksymä kaava. Lupaharkinnassa muut elinkeinot on otettava huomioon nykyistä vahvemmin. Maisemalliset ja ympäristölliset sekä luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset ovat myös entistä vahvemmin osana lupaharkintaa.

Myös vakuussääntely ja kaivostoiminnan lopettamista koskeva sääntely tiukentuu. Kaivoksen vaiheittainen sulkeminen otetaan huomioon jo kaivostoiminnan aikana entistä paremmin.

Kansallisen turvallisuuden vahvistamiseksi malminetsintä- ja kaivoslupaa ei saa myöntää, jos toiminnan arvioidaan vaarantavan maanpuolustusta, huoltovarmuutta tai yhteiskunnan kannalta välttämättömän infrastruktuurin toimintaa. Tiedonsaantioikeudet parantuvat vuosittain pidettävillä avoimilla yleisötilaisuuksilla.

Muutoksista aiheutuu kaivosalan toimijoille lisäkustannuksia ja hallinnollista taakkaa, mutta muutokset voivat tasapainottaa alan sisäistä kilpailua. Sääntelyn tiukkeneminen ja täsmentäminen selkeyttävät sääntöjä ja on siten alan toimijoiden etu.

Lähde ja lisätietoja: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää