Uusi laki EU:n tilapäisestä mat­kus­tus­asia­kir­jas­ta

11.01.2024 07:18

Laki Euroopan unionin tilapäisestä matkustusasiakirjasta (EU Emergency Travel Document, EU ETD) sekä siihen liittyvät lakimuutokset tulevat voimaan 8.12.2025, kun yhdenmukaisia säännöksiä ryhdytään soveltamaan samanaikaisesti kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Lakien voimaantuloon saakka sovelletaan nykyisiä säännöksiä.

Uudella lailla sekä siihen liittyvillä konsulipalvelulain ja passilain muutoksilla Suomi saattaa täytäntöön EU:n tilapäistä matkustusasiakirjaa koskevan direktiivin.

Direktiivin voimaantulon jälkeen jäsenvaltioita velvoittava sääntely varmistaa nykyistä paremmin sen, että Suomen kansalaisella on mahdollisuus saada EU ETD -matkustusasiakirja samojen edellytysten mukaisesti direktiivin määrittelemässä määräajassa kaikista EU:n jäsenvaltioiden edustustoista.  

EU ETD on yhteen matkaan oikeuttava asiakirja, jonka avulla sen haltija pääsee palaamaan kotiin tai poikkeuksellisesti muuhun määränpäähän, jos hän ei pysty käyttämään tavanomaista matkustusasiakirjaansa esimerkiksi siitä syystä, että se on varastettu tai kadonnut.

EU ETD:tä on myönnetty EU-jäsenvaltioissa vuodesta 1996 lukien. Suomi myöntää EU ETD:tä EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille sellaisissa EU:n jäsenvaltioiden ulkopuolisissa maissa, joissa EU:n jäsenvaltion kansalaisella ei ole oman kansalaisuusjäsenvaltionsa edustusta. Vastaavasti Suomen kansalainen voi hakea EU:n tilapäistä matkustusasiakirjaa toisen jäsenvaltion edustustosta EU:n jäsenvaltioiden ulkopuolisessa maassa, jos Suomella ei ole omaa edustustoa kyseisessä maassa.

Lähde: ulkoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää