Uusi tutkimus kuvaa luvattomia poissaoloja si­jais­huol­to­pai­kas­ta eli hatkaamista

11.09.2023 14:12

Osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa toteutettu tutkimus osoittaa, että luvattomien poissaolojen määrä on kasvanut. Tutkimuksessa kuvataan myös viranomaisten kirjaamis- ja toimintakäytäntöjä sekä esitetään kehittämisehdotuksia.

Tutkimus ”Luvaton poissaoleminen sijaishuoltopaikasta: Poliisin antama virka-apu lastensuojeluviranomaiselle vuonna 2020” kuvaa hatkaamista poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun kautta. Raporttia varten on käyty läpi kaikki vuonna 2020 poliisiasiain tietojärjestelmään kirjatut ilmoitukset poliisin antamasta virka-avusta lastensuojeluviranomaiselle. 

Tutkimus osoittaa, että sekä virka-apupyyntöjen että luvattomien poissaolojen määrä on kasvanut. Lisäksi luvattomien poissaolojen keskipituus on kasvanut. Luvattomien poissaolojen kirjaamiseen liittyy erilaisia ja osin virheellisiä kirjaamis- ja toimintakäytäntöjä, jotka tekevät ilmiön seuraamisesta ja tilastoinnista haasteellista. Raportissa esitetään myös havaintoihin perustuvia kehittämisehdotuksia.

Vastaavanlainen tutkimus on tehty vuosien 2013–2014 luvattomista poissaoloista. Tuore tutkimus vertaa ilmiön kehittymistä vuosien 2013–2014 ja 2020 välillä. 

Tutkimus ”Luvaton poissaoleminen sijaishuoltopaikasta: Poliisin antama virka-apu lastensuojeluviranomaiselle vuonna 2020” sisältyy vuonna 2021 julkaistun Kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman toimenpiteisiin. Tutkimuksen on kirjoittanut HTT Sami Isoniemi.

Lähde: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää