Vaarallisimpien vankien vapauttamista selvitetty

18.04.2023 07:57

Oikeusministeriön työryhmä on arvioinut vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapauttamisen edellytyksiä. Työryhmän ehdotukset lainsäädännön täsmentämisestä, käytäntöjen parantamisesta ja jatkotyön tarpeista on lähetetty lausunnolle.

Vaarallisimpia väkivaltarikollisia koskevaa lainsäädäntöä on ankaroitettu viime vuosina. Vuonna 2018 tuli voimaan vaarallisille rikoksenuusijoille tarkoitettu yhdistelmärangaistus. Siihen tuomittu suorittaa koko vankeusaikansa vankilassa ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen, minkä jälkeen hän on vuoden valvonnassa. Lisäksi vuodesta 2019 alkaen vanki on voitu asettaa ehdonalaisen vapauden ajaksi valvontaan, jos hänellä on arvioitu olevan korkea riski syyllistyä uuteen väkivalta- tai seksuaalirikokseen.

Näiden suhteellisten tuoreiden uudistusten toimivuudesta tai vaikutuksesta uusintarikollisuuteen ei ole vielä ehtinyt kertyä kokemusta. Elinkautisvankien vapauttamismenettelyä puolestaan työryhmä pitää pääosin toimivana. Työryhmä ehdottaakin lainsäädäntöön tässä vaiheessa vain joitakin täsmennyksiä. Esimerkiksi rikoslain elinkautisvankien ehdonalaista vapauttamista koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättävän maininta vangin väkivaltariskiarviosta. Lisäksi työryhmä ehdottaa kehittämistoimia vaarallisimpien väkivaltarikollisten tukitoimiin vankeusaikana ja vapauttamisen yhteydessä.

Työryhmän mietinnössä on tarkasteltu erityisesti rikosoikeudellisia keinoja vaarallisimpien väkivaltarikollisten kohtelussa. Vakavaan väkivaltaan etenkin toistuvasti syyllistyneillä on usein vaikea persoonallisuushäiriö ja päihdeongelma. Tämän vuoksi olisi tärkeää tarkastella asiaa myös terveydenhuollon näkökulmasta. Työryhmän mukaan pitäisikin selvittää tahdosta riippumattoman oikeuspsykiatrisen hoidon mahdollisuudet alentaa tällaisten henkilöiden riskiä syyllistyä uuteen vakavaan rikokseen.

Työryhmän mietinnöstä voi jättää lausunnon 31.5.2023 asti lausuntopalvelussa.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää