Valtioneuvosto asetti uuden ilmastopaneelin – pu­heen­joh­ta­jak­si Jyri Seppälä

10.11.2023 07:13

Ilmastopaneeli antaa lausuntoja ja tuottaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi.

Valtioneuvosto asetti 9.11.2023 uuden ilmastopaneelin kaudelle 2024–2027. Puheenjohtajaksi valittiin professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.

Ilmastopaneeliin nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Ilmastopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, jonka asema on määritelty ilmastolaissa. Lain mukaan paneelin tehtävänä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa sekä tunnistaa tietotarpeita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja siihen sopeutumisesta. Tietoa käytetään ilmastopolitiikan suunnittelussa, toimeenpanossa, seurannassa sekä päätöksenteon tukena.

”Tarvitsemme vahvaa ja monitieteistä vuoropuhelua tiedeyhteisön ja päätöksentekijöiden välillä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Paneelin valinnassa olemme pyrkineet huolehtimaan, että osaamista on laajasti eri tieteenaloilta”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Ilmastopaneelin jäsenhaku käynnistettiin viime keväänä. Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset saivat ehdottaa paneeliin jäseniä. Ympäristöministeriö sai 41 jäsenehdotusta ja 6 ehdotusta puheenjohtajaksi. Uutena puheenjohtajana aloittaa professori Jyri Seppälä, joka on toiminut ilmastopaneelin jäsenenä ilmastopaneelin perustamisesta lähtien.

”On tärkeää, että Suomi täyttää ilmastotavoitteensa ja etenee määrätietoisesti kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Näin Suomi pystyy lunastamaan siirtymään liittyvät mahdollisuudet. Ilmastopaneelin tehtävänä on tuoda tähän prosessiin tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteon tueksi”, professori Seppälä sanoo.

Ilmastopaneeli toimii yhteistyössä muiden tiedepaneelien kanssa. Ilmastopaneelin lisäksi luontopaneeli on lakisääteinen tiedepaneeli. Muita tiedepaneeleita ovat kestävyyspaneeli sekä metsäbiotalouden paneeli. Lisäksi tänä syksynä aloitti ilmastolain mukainen saamelainen ilmastoneuvosto, jossa on sekä tutkijoita että perinteisen tiedon haltijoita.

Ympäristöministeriö on teettänyt ilmastopaneelista arvioinnin, joka julkaistaan joulukuussa.

Lähde ja lisätietoja: ympäristöministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää