Valtioneuvosto asetti uuden luontopaneelin – pu­heen­joh­ta­jak­si Janne Kotiaho

18.12.2023 08:30

Valtioneuvosto on asettanut luontopaneelin kaudelle 2024–2027. Puheenjohtajaksi valittiin professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta. Luontopaneeli tuottaa luonnon monimuotoisuutta koskevaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi.

Luontopaneeliin nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja valtion tutkimuslaitoksista. Luontopaneelin asema vahvistettiin kesäkuussa voimaan tullessa luonnonsuojelulaissa. Suomen luontopaneelin tehtävä on lain mukaan tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa luonnon monimuotoisuutta koskevien politiikkatoimien suunnittelua, toimeenpanoa, seurantaa ja päätöksentekoa varten. Näitä tehtäviä varten luontopaneeli voi antaa myös lausuntoja luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavista suunnitelmista ja muista asiakirjoista. Luontopaneeli voi tuottaa myös muita selvityksiä ja materiaaleja, joista se viestii tarpeen mukaan yleisölle ja päätöksentekijöille. 

Luontopaneelin jäsenhaku oli käynnissä syys–lokakuun vaihteessa. Ympäristöministeriö lähetti yliopistoille ja luontopaneelin tehtävän kannalta relevanteille ammattikorkeakouluille pyynnön nimetä jäseniä ja puheenjohtajaehdokkaita luontopaneeliin. Ympäristöministeriö sai 30 jäsenehdotusta, joiden joukosta yksi ilmaisi halukkuutensa puheenjohtajaksi. Puheenjohtajana uudessa paneelissa toimii professori Janne Kotiaho, joka toimi edellisellä kaudella ympäristöministeriön asettamassa luontopaneelissa. 

Luontopaneeli toimii yhteistyössä muiden tiedepaneelien kanssa. Luontopaneelin lisäksi ilmastopaneeli on lakisääteinen tiedepaneeli. Valtioneuvosto asetti marraskuussa uuden ilmastopaneelin kaudelle 2024–2027. Muita tiedepaneeleita ovat kestävyyspaneeli sekä metsäbiotalouden paneeli. Lisäksi tänä syksynä aloitti ilmastolain mukainen saamelainen ilmastoneuvosto, jossa on sekä tutkijoita että perinteisen tiedon haltijoita.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää