Valtioneuvosto pitää komission osaajareserviä koskevaa ehdotusta läh­tö­koh­tai­ses­ti perusteltuna

29.02.2024 16:36

Euroopan komissio on esittänyt EU:n osaajareservin perustamista. Osaajareservin tavoitteena olisi helpottaa kansainvälistä rekrytointia osaamis- ja työvoimapulaan vastaamiseksi. Valtioneuvosto antoi 29.2.2024 eduskunnalle U-kirjelmän kannastaan esitykseen.

Komissio ehdottaa osaajareservin eli EU:n laajuisen digitaalisen alustan perustamista. Osaajareservillä pyrittäisiin saattamaan yhteen EU:n työnantajien ilmoittamat työpaikat ja EU:n ulkopuolisten maiden työnhakijat erityisesti työvoimapula-aloilla. EU-tason alustalla tavoiteltaisiin kansallisia toimia parempaa näkyvyyttä ja houkuttelevuutta. Alusta myös tarjoaisi tietoa rekrytoinnista ja maahanmuutosta jäsenmaissa.

Ehdotuksen tavoitteena on helpottaa kansainvälistä rekrytointia jäsenvaltioiden työnantajien osaajapulaan vastaamiseksi sekä tehdä työmahdollisuuksia EU-jäsenvaltioissa paremmin näkyväksi ja houkuttelevammaksi EU:n ulkopuolisille työntekijöille. EU tarvitsee ulkopuolista työvoimaa erityisesti aloille, joilla on pulaa työntekijöistä. 

Komissio esittää, että osaajareserviin osallistuminen olisi jäsenvaltioille vapaaehtoista. Suomi päättää osallistumisestaan vasta, kun aloitteesta on neuvoteltu lopputulos. 

Valtioneuvosto pitää esitystä läh­tö­koh­tai­ses­ti perusteltuna

Suomi täydentää työvoimaa ensisijaisesti EU-alueelta sekä hallitusohjelman mukaisista kumppanuusmaista ja ammattiryhmistä. Osaajista käydään globaalia kilpailua. Valtioneuvosto tunnistaa EU-yhteistyön mahdollisuudet tuottaa lisäarvoa jäsenvaltioiden kansainvälisen rekrytoinnin toimille. EU:n yhteinen näkyvyys voi osaltaan parantaa osaajien saatavuutta jäsenvaltioissa.

Suomen kannasta päättää eduskunta

Valtioneuvosto laatii eduskunnalle U-kirjelmän niistä EU:ssa päätettävistä asioista, jotka sisältönsä puolesta kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan, jos Suomi ei olisi EU:n jäsen. Eduskunta muodostaa sen pohjalta Suomen kannan komission ehdotukseen. EU:n parlamentti, neuvosto ja komissio neuvottelevat asetuksen sisällöstä, tavoitteenaan muodostaa lopullinen asetus.

Lähde ja lisätietoja: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää