Valtioneuvosto pitää tärkeänä EU:n komission ehdotusta ympäristöön päätyvän mik­ro­muo­vi­saas­teen vähentämiseksi

09.02.2024 10:54

Valtioneuvosto tukee pääpiirteissään EU:n komission asetusehdotusta muovipellettien hävikkien estämiseksi toimitusketjun kaikissa vaiheissa. Asetusehdotuksella pyritään varmistamaan, että kaikki muovipellettejä käsittelevät toimijat ryhtyvät varotoimiin muovipellettien vuotojen ja hävikin estämiseksi. Valtioneuvosto on toimittanut eduskunnalle U-kirjeen, jossa se linjaa kantansa komission ehdotukseen.

Komissio ehdottaa, että pellettejä käsittelevien toimijoiden täytyy ensisijaisesti estää pellettien päästäminen ympäristöön, toissijaisesti eristää vuotaneet pelletit sen varmistamiseksi, että ne eivät saastuta ympäristöä, ja viimeisenä vaihtoehtona puhdistaa ympäristö vuodon tai hävikin jälkeen. Komissio ehdottaa muun muassa seuraavia toimia:

  • toiminnanharjoittajien on noudatettava tiettyjä parhaita käsittelykäytäntöjä
  • pakollinen sertifiointi eli suurempien toimijoiden olisi saatava riippumattoman kolmannen osapuolen myöntämä todistus siitä, että toiminta täyttää vaatimukset, ja pienempien yritysten olisi annettava oma vakuutus
  • yhdenmukainen menetelmä pellettihävikin arvioimiseksi.

Valtioneuvoston mukaan ehdotus kohdistuu nopeimpiin ja helpoimpiin toimiin tahattoman mikromuovisaasteen vähentämiseksi. Valtioneuvosto kannattaa varotoimia hävikin estämiseksi, kuitenkin niin, että pienille ja keskisuurille yrityksille asetetaan kevyempiä vaatimuksia. Lisäksi jäsenmaille tulevaa hallinnollista taakkaa on minimoitava.

Muovipelletit tahattomien mik­ro­muo­vi­saas­tei­den suurimpia lähteitä

Muovipelletit ovat raaka-aine, jota käytetään lähes kaikkien muovien valmistuksessa. Komission arvion mukaan ympäristöön vuotaa tai häviää vuosittain 52 000–184 000 tonnia pellettejä. Suurin syy päästöihin on pellettien virheellinen käsittely toimitusketjussa, kuten esimerkiksi valmistuksen tai kuljetuksen aikana. 

Ehdotuksen varotoimilla voidaan vähentää pellettien päätymistä ympäristöön arviolta 54–74 prosentilla. Tämä vastaisi noin kuuden prosentin vähennystä tahattomasti ympäristöön pääsevien mikromuovien kokonaismäärässä. Samalla vähennettäisiin ihmisten terveydelle ja luonnolle aiheutuvia haittoja. 

Karkuun päässeitä pieniä pellettejä on vaikea saada talteen, ja ne kulkeutuvat laajalle. Pelletit ovat vaarallisia eliöstölle ja ekosysteemeille, ja useiden meri- ja rannikkoeläinten tiedetään syövän pellettejä. Lisäksi ympäristöön päätyneistä muovipelleteistä voi aiheutua merkittävää taloudellista haittaa esimerkiksi kalastukselle, maataloudelle, matkailulle ja virkistykselle. 

Suomessa muovipellettejä käsitteleviä yrityksiä ja muita toimijoita on kaikkiaan satoja. Yrityksille aiheuttaisi kustannuksia ehdotuksen mukainen riskienhallinta ja suurimmille yrityksille sertifiointivelvoite. Muovipellettien päätymisestä ympäristöön Suomessa ei toistaiseksi ole tarkkaa tietoa, mutta Suomen ympäristökeskuksen Pellettimeri-tutkimuksessa pellettejä on löydetty huomattaviakin määriä rannikkoalueilta ja myös sisämaasta.

Komission ehdotus ei koske meriliikennettä. Parhaillaan YK:n kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO valmistelee tarkennettuja toimia muovipellettien merikuljetuksiin.

Ehdotuksen täytäntöönpano edellyttää kansallista lainsäädäntöä.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää