Val­tio­va­rain­mi­nis­te­riö on julkaissut hy­vin­voin­tia­luei­den vuoden 2024 ennakolliset ra­hoi­tus­las­kel­mat

05.04.2023 08:22

Hyvinvointialueiden rahoitus vuodelle 2024 vastaa 23. maaliskuuta 2023 julkaistua julkisen talouden suunnitelman mukaista kehystasoa, joka on koko maan tasolla yhteensä noin 24,3 miljardia euroa. Rahoitus kasvaa vuoden 2023 rahoitukseen verrattuna noin 1,2 miljardia euroa, kun huomioon on otettu rahoituslain mukaiset korotukset ja yliopistosairaalalisän nettovaikutus.

Rahoituksen pohjana on käytetty kuntien vuoden 2022 tilinpäätösarvioiden mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen kustannustietoja. Koko maan rahoitusta on korotettu rahoituslain mukaisella palvelutarpeen kasvulla, valtiovarainministeriön kevään 2023 ennusteen mukaisella hyvinvointialueindeksillä vuodelle 2024 ja teknisessä julkisen talouden suunnitelmassa esitettyjen hyvinvointialueille kohdentuvien uusien ja laajentuvien tehtävien rahoituksella. 

Hyvinvointialueiden laskennalliseen rahoitukseen lisätään yliopistosairaalalisän rahoitusta noin 130,6 miljoonaa euroa. Yliopistosairaalalisä otetaan huomioon myös hyvinvointialueiden siirtymätasauksissa vuodesta 2024 lukien.  Siirtymätasaukset on päivitetty myös siirtymäkauden enimmäismuutoksen rajauksen ja porrastuksen osalta vastaamaan 3. maaliskuuta hyväksyttyjä rahoituslain muutoksia. 

Hyvinvointialuekohtaiset arviot on laskettu käyttämällä uusimpia tilastotietoja. Laskennallisen rahoituksen perustana on vuoden 2022 väestörakennetilasto, päivitetyt terveydenhuollon, vanhustenhuollon ja sosiaalihuollon palvelutarvekertoimet sekä päivitetyt pelastustoimen riskikertoimet.

Hyvinvointialuekohtaiset rahoituslaskelmat päivittyvät vielä vuoden 2023 aikana, ja lopulliset laskelmat vuodelle 2024 julkaistaan loppuvuodesta 2023. 

Rahoituksen painelaskelma kuvaa aluekohtaista rahoituksen kehittymistä vuosina 2024–2030

Valtiovarainministeriö on julkaissut rahoituksen painelaskelmasta päivitetyn version, jossa vuoden 2024 rahoituksen aluekohtainen jakauma on päivitetty vastaamaan ennakollisia rahoituslaskelmia. Laskelmassa rahoitusta korotetaan ennustevuosille 2025–2030 hyvinvointialueindeksin uusimmalla koko maan hintaennusteella sekä THL:n aluekohtaisilla palvelutarpeen kasvuarvioilla. 

Päivitetty rahoituksen painelaskelma korvaa 23. maaliskuuta julkaistun version. 

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää