Verohallinto keräsi viime vuonna 81,6 miljardia euroa yhteiskunnalle – asuntokaupan hyytyminen laski va­rain­siir­to­ve­ron kertymää

29.01.2024 08:27

Verohallinto keräsi vuonna 2023 yhteiskunnan käyttöön 81,56 miljardia euroa veroja. Se on 0,1 miljardia (+0,1 %) enemmän kuin vuonna 2022. Eniten verotuloja kertyi henkilöiden tuloverosta, arvonlisäverosta ja yhteisöjen tuloverosta.

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi vuonna 2023 yhteensä 36,4 miljardia euroa, joka oli 0,9 miljardia (+2,6 %) enemmän kuin vuonna 2022.

Palkoista, eläkkeistä ja veronalaisista etuuksista tehtäviä ennakonpidätyksiä kertyi kaikkiaan 34,2 miljardia euroa, joka oli 1,6 miljardia (+4,9 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Ennakonpidätysten kasvun taustalla oli hyvä työllisyystilanne sekä palkkoihin, eläkkeisiin ja etuuksiin inflaation vuoksi tehdyt, edellisiä vuosia suuremmat korotukset.

Alkuvuonna 2023 palkkatuloja saavien henkilöiden määrä kasvoi, mutta vuoden loppupuolella palkkatuloja saavien määrä ei edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna enää lisääntynyt.

– Tammi–kesäkuussa 2023 palkkatuloa saaneita oli kuukausittain noin 50 000 enemmän kuin tammi–kesäkuussa 2022. Heinä–marraskuussa 2023 palkkatuloja saaneita on ollut enää vain niukasti enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2022, eli työllisyyden kasvuvauhti on 2023 jälkimmäisellä puoliskolla laantunut, kertoo Verohallinnon ylitarkastaja Matti Luokkanen.

Arvonlisäveroa kertyi hieman edellisvuotta enemmän

Arvonlisäveroa kertyi vuonna 2023 yhteensä 21,3 miljardia euroa, joka on 80 miljoonaa euroa (+0,4 %) enemmän kuin vuonna 2022.

– Vielä alkuvuonna 2023 arvonlisäveroa kertyi enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan, mutta sen jälkeen taantuma nosti kuitenkin päätään ja vähensi kulutusta. Verokausittain tarkasteltuna arvonlisäveron määrä alkoi pienentyä maaliskuusta 2023 lähtien, ylitarkastaja Luokkanen sanoo.

Arvonlisävero ilmoitetaan ja maksetaan verokautta seuraavan toisen kuukauden 12. päivään mennessä. Vuoden 2023 arvonlisäverokertymä on pääosin marraskuusta 2022 lokakuuhun 2023 kestäneiltä verokausilta syntynyttä veroa.

Va­rain­siir­to­ve­roa kertyi yli kolmannes edellisvuotta vähemmän

Varainsiirtoveroa kertyi vuonna 2023 yhteensä 608 miljoonaa euroa, mikä on 35 prosenttia (327 miljoonaa euroa) vähemmän kuin vuonna 2022. Suurin osa varainsiirtoverosta maksetaan asunto-osake- ja kiinteistökaupoista, ja verokertymän pienentymisen taustalla onkin asuntomarkkinoiden hiljentyminen viime vuoden aikana.

- Varainsiirtoveron määrää laskettiin takautuvasti lokakuun puolivälistä alkaen. Muutokset varainsiirtoverokantoihin eivät kuitenkaan vielä vuoden 2023 aikana vaikuttaneet verokertymään laskevasti, koska loppuvuoden 2023 aikana tehdyissä kaupoissa varainsiirtovero maksettiin vielä vanhojen verokantojen mukaisesti ja Verohallinto palauttaa liikaa maksetun veron 2024 puolella, Luokkanen sanoo.

Lähde ja lisätietoja: Verohallinnon tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää