Verohallinto on palauttanut liikaa maksetut va­rain­siir­to­ve­rot loppuvuoden asuntokaupoista − korkoa kertyi 23 000 euroa

19.02.2024 10:52

Verohallinto palautti liikaa maksettua varainsiirtoveroa tammikuun loppuun mennessä yhteensä yli 19 miljoonaa euroa. Palautuksia on maksettu kaikkiaan noin 30 000 asiakkaalle.

Suurin yksittäinen palautus henkilöasiakkaalle oli noin 30 000 euroa ja yritysasiakkaalle noin 200 000 euroa, kertoo menettelypäällikkö Aatu Yli-Kesäniemi Verohallinnosta.

- Valtaosa palautuksista saatiin tehtyä automaattisesti. Noin 600 tapauksessa palautuspäätöksen teki virkailija, Yli-Kesäniemi kertoo.

Varainsiirtoveron palautusten lisäksi asiakkaille maksettiin korkoja yhteensä noin 23 000 euroa.

Asunto-, kiinteistö- ja arvopaperikauppojen varainsiirtovero laski vuoden alusta. Uutta verokantaa on kuitenkin sovellettu lokakuun 12. päivästä lähtien loppuvuoden 2023 kauppoihin. Verohallinto ilmoitti lokakuussa palauttavansa loppuvuoden kaupoista liikaa maksetun varainsiirtoveron korkoineen asiakkaille vuoden 2024 alkupuolella.

Kiinteistöjen varainsiirtovero laski neljästä prosentista kolmeen prosenttiin ja asunto- ja kiinteistöosakkeiden kahdesta prosentista 1,5 prosenttiin. Muiden arvopapereiden varainsiirtovero laski 0,1 prosenttiyksiköllä 1,5 prosenttiin.

Lähde: Verohallinnon tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää