Mikko Alkio (Kuva: Päivi Tolonen)

Viinitilallisen tie ei ole aina ruusuinen

05.12.2023 09:37

VIISI AJATUSTA | Kilpailuoikeuden ohella asianajotoimisto Roschierin osakkaan Mikko Alkion intohimona ovat korkealaatuiset viinit. Niinpä hän rakensi oman viinitilan, Clos Alkion Espanjan Kataloniaan.

Haaveilin useita vuosia viinitilan perustamisesta Kataloniaan. Perheeni asui pitkään Barcelonassa 2010-luvulla. En kuitenkaan vielä hallinnut espanjan kieltä riittävän hyvin ja hanke tuntui muutenkin järjettömältä. Kesällä 2020 koronasta huolimatta kaikki kuitenkin tapahtui. Löysin kiinnostavia maita Gratallopsin kylän läheltä, Prioratin viinialueen sydämestä. Korona mahdollisti etätyöt Kataloniasta käsin ja tein sopimuksen maiden ja 1200-luvulta peräisin olevan vanhan viinin tuotantorakennuksen ostosta. Se on yksi alueen vanhimmista rakennuksista, jossa on tehty viiniä.

Hullua yhtä kaikki. Kun aloittelin toimintaa, oli minulle suurena apuna Pastranan perhe. He omistavat kansainvälisesti tunnetun Clos de l'Obac -viinitilan. Teemme edelleen paljon yhteistyötä ja ilman heitä en olisi näin pitkällä. Minulle tärkeää on kunnioittaa alueen perinteitä, mutta myös luoda uutta, tutkia ja innovoida.

Vuonna 2021 sain jo ensimmäisen suuren sadon: 10 hehtaarin viiniköynnösalue tuotti reilut 20 000 kiloa rypäleitä ja niistä syntyy puolestaan vajaat 20 000 pulloa viiniä. Tämä vuosi on ollut määrällisesti huonompi. Ei ole satanut riittävästi, enkä käytä keinotekoisia kastelujärjestelmiä. Pieni määrä korreloi silti hieman laatuakin. Olenkin keskittynyt tuottamaan punaviinejä vanhoista Grenache- ja Carignan-köynnöksistä. Tuotantoomme kuuluu myös Cabernet Sauvignonia, Syrah'ta, Merlot'ta ja Tempranilloa, sekä joitakin valkoviinejä.

Meillä on kolmen eri sarjan viinejä, esimerkiksi Caminito a Motel on usean rypäleen sekoitus, jonka etikettiä koristaa myös Suomen lippu. Fam de Vida -viineissä on vain yhtä rypälettä. Fam de Vida on katalaania ja tarkoittaa elämän nälkää. Fulles Daurades, Kultaiset lehdet -viinin rypäleet ovat peräisin tilani vanhimmista, jo vuonna 1939 istutetuista köynnöksistä. Anekdoottina voin vielä kertoa, että kukkulalta, josta Kultaiset Lehdet rypäleet ovat peräisin, näkyy Ebro-joen laaksoon, jossa käytiin loppuvuonna 1938 Francon ja tasavaltalaisarmeijan viimeiset taistelut. Köynnökset ovat lähes yhtä vanhoja, istutettu ennen Talvisodan alkua.

Teemme viinit käsityönä ja kontrolloimme laatua tarkkaan. Miltei kaikki köynnökset ovat vanhoja, koska niistä tulee parhaat viinit. Perusrypäleistä on mahdoton tehdä huippuviiniä. Kaiken keskiössä on se, mitä tapahtuu mailla ja minkälaisina rypäleet kerätään. Köynnöksiä hoidetaan hyvin ja luonnonmukaisesti. Rypäleet kerätään juuri oikeana päivänä ja niistä valitaan tuotantoon vain parhaat. Minulla on tällä hetkellä kaksi työntekijää. Ei ole helppoa löytää paikallista osaavaa ja vielä suomalaisella työmoraalilla varustettua työvoimaa. Matkustan vähintään joka toinen viikonloppu Prioratiin, muuten tilan hyvä hoitaminen ei olisi mahdollista.

Viinin valmistamiseen liittyy useita vaiheita. Kun rypäleet on kerätty, seuraa maseraatiovaihe, jolloin rypäleiden kuoret lepäävät jo käyvässä rypälemehussa. Käymisprosessi on nopeimmillaan ohi noin kahdessa viikossa. Sen jälkeen on mahdollista aloittaa ns. malolaktinen käymisvaihe, joka pyöristää punaviinien karvaita happoja. Seuraan viinin kehitystä ottamalla kustakin viinitankista näytteitä pari kertaa kuukaudessa. Näytteet lähetetään analysoitavaksi läheisen yliopiston laboratorioon. Lisäksi teen yhteistyötä ICV-tutkimuslaitoksen kanssa Châteauneuf-du-Papissa, Ranskassa. Lopulta suurin osa punaviineistä laitetaan ranskalaisiin tammitynnyreihin, joissa ne saavat kypsyä 6–12 kuukautta.

Jos joku kysyisi minulta nyt, kannattaako perustaa viinitila, vastaisin: älä missään nimessä ryhdy siihen. Silti olen iloinen ja ylpeä siitä, mitä olen tehnyt. Viinin tuottaminen pienessä mittakaavassa voi olla harrastuksena mukavaa, mutta harva ymmärtää, kuinka vaativa koko tuotantoprosessi on. Vastuuta voi verrata osittain tuotantoeläinten kasvattamiseen. Kysymys on myös elintarvikkeen tuottamisesta. Raaka-aine tulee omalta maalta, mutta viinin tuotannossa kuljetaan kuitenkin koko polku loppuun asti, eli pullotetaan viini loppuasiakkaan nautittavaksi.

Viinintuotantoa Espanjassa ei vaikeuta ainoastaan vieras kieli ja vieras hallintokulttuuri: se kuuluu myös sekä maanviljelyn että elintarviketuotannon vahvan sääntelyn piiriin. Joka ikistä tuottamaani pulloa kontrolloidaan tarkasti: mitä sille tapahtuu ja mihin se päätyy. Mutta niin sen pitääkin olla. Globaalisti viininviljelystä tulisi kontrolloida vielä paljon tarkemmin.

Viinejäni voi ostaa Suomessa viinikellari.com-sivuston kautta ja niitä on saatavilla myös parissa kymmenessä pääkaupunkiseudun ravintolassa. Ennen joulua viinejäni tulee myyntiin myös Alkoon.

Olen myös sopinut alustavasti myynnistä Baltian maihin, Brysseliin, Intiaan ja Lontooseen. Tie esimerkiksi brysseliläisravintolan pöytään on kuitenkin pitkä: tarvitaan niin logistiikka kuin maahantuontiyhtiö, jotka hoitavat myynnin, verotuksen sekä jakelun ravintoloille. Siitä, että olen EU-kilpailuoikeuteen erikoistunut juristi, on suuresti hyötyä neuvotellessani esimerkiksi kansainvälisistä jakelusopimuksista. Toiminta viinin parissa onkin lisännyt ymmärrystäni, kun palvelen asiakkaitani juristin roolissa.

Palasin vuosi sitten Roschierille työskenneltyäni 11 vuotta asianajotoimisto Avancella. Vastasin siellä EU-kilpailuoikeusyksiköstä, täällä olen puolestani toinen osakas EU-kilpailuoikeustiimissä. Teen paljon töitä myös monien eri säänneltyjen toimialojen kanssa, kuten energiasektorin, televiestinnän ja median, terveydenhuollon ja vakuutussektorin kanssa. Toimin myös äskettäin Harri Sailaksen johtaman rahapelien lainsäädäntöä käsittelevän työryhmän selvitysmiehenä. Parin kuukauden päästä julkaistaan kirjoittamani Rahapelilainsäädäntö ja markkinat -kirjan neljäs painos.

Roschier on huikea talo, jossa on ilo työskennellä. The Lawyer -julkaisu valitsi meidät juuri vuoden asianajotoimistoksi Euroopassa. Meillä on yli 500 työntekijää ja toimintamme kasvaa koko ajan: muutama viikko sitten aloitimme uutena toimialana puolustus- ja turvallisuussektorin praktiikan. Suhtaudun siis intohimoisesti työhöni, kuten myös viininviljelyyn.

Tarkemmin Mikon viinitilaan voit tutustua https://closalkio.com/

Henkkarit

Syntymävuosi: 1972

Perhe: Vaimo ja kolme lasta

Tutkinnot ja arvonimet: Oikeustieteen maisteri, HY, 1998; LLM, College of Europe, Brugge, 2000

Lempioikeudenala: Kilpailuoikeus

Guru: Elon Musk

Jos ei olisi juristi, olisi: Taloustieteilijä

Motto: Onni suosii ahkeraa.

Suosittelen

Kirja: Ildefonso Falcones: Meren katedraali

Laulu: Pave Maijanen: Elämän nälkä

Laji: Tennis

Kuvataiteen teos: Gaudin arkkitehtuurin mestariteokset

Kirjoittaja Päivi Tolonen

Juristikirje

Juristikirje tarjoaa joka toinen keskiviikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!

Aiheeseen liittyvää