Vuodelle 2024 ei lisäveroa polttoturpeelle

20.11.2023 09:53

Laissa määritelty lattiahinta ylittyy, eikä polttoturpeelle tarvitse määrätä lisäveroa vuodelle 2024. Polttoturpeen lattiahinnan taustalla on vuoden 2022 alussa voimaan tullut lakimuutos, jolla halutaan varmistaa polttoturpeen käytön väheneminen myös siinä tilanteessa, että päästöoikeuksien hinta putoaa merkittävästi.

Polttoturpeelle ei ole tarvetta määrätä lisäveroa vuodelle 2024, sillä tarkastelujaksolta lasketun päästö-oikeuksien markkinahintojen keskiarvon ja polttoturpeen veron summa ylittävät laissa määritellyn lattiahinnan. Polttoturpeen vero säilyy siis ensi vuonna sähköverolain (laki sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta, 1260/1996) liitteessä 2 määritellyssä 5,70 eurossa per megawattitunti, kuten tänäkin vuonna. 

Vuoden 2022 alusta voimaan tulleessa sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muutoslaissa (1164/2021) säädettiin polttoturpeelle lattiahinta, jonka alittuessa sille on vahvistettava lisävero valtioneuvoston asetuksella. Tällä haluttiin varmistaa polttoturpeen käytön väheneminen myös siinä tilanteessa, että päästöoikeuksien hinta putoaa merkittävästi lainsäätämisen aikana olleesta hintatasosta.

Sähköverolain 15 a §:n mukaan polttoturpeesta on maksettava lisäveroa, jos polttoturpeen veron ja päästöoikeuden markkinahinnan summa alittaa laissa määritetyn lattiahinnan, 18,63 euroa megawattitunnilta. Tarkastelujaksolla 1.10.2022–30.9.2023 päästöoikeuksien markkinahintojen keskiarvon ja polttoturpeen veron summa oli 56,65 euroa megawattitunnilta.  

Markkinahinnan määrittelee EU:n jäsenmaiden huutokauppa

Päästöoikeuden markkinahinta määritellään lain mukaan Euroopan Unionin (EU) jäsenmaiden yhteisellä huutokauppapaikalla. Päästöoikeuksien huutokauppojen selvityshinnan perusteella lasketaan aritmeettinen keskiarvo 12 kuukauden pituiselta tarkastelujaksolta lokakuun alusta seuraavan vuoden syyskuun loppuun. Näin saatu hinta muutetaan euroiksi megawattitunnilta käyttäen kerrointa 0,61. Jos näin saadun päästöoikeuden markkinahinnan ja polttoturpeen veron summa alittaa lattiahinnan ja lisäveroa määrätään, kannettaisiin sitä kutakin tarkastelujaksoa seuraavan kalenterivuoden alusta. 

Valtiovarainministeriö on selvittänyt, olisiko polttoturpeen lisäveron määräämiselle perusteita. Tässä selvityksessä käytetyt päästöoikeuksien huutokauppojen selvityshinnat perustuvat Energiaviraston julkaisemiin toteutuneiden päästökauppojen hintatietoihin. Tiedot ovat saatavissa Energiaviraston verkkosivuilla.

Lähde ja lisätietoja: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää