Yhteisten pal­ve­lu­pis­tei­den pidennetyn aukioloajan kokeilu päättyy

19.12.2023 07:40

Lahden ja Lappeenrannan julkisen hallinnon yhteisissä palvelupisteissä kokeiltiin säännöllisiä pidennettyjä aukioloaikoja. Syyskuussa alkanut kokeilu päättyy tältä erää, mutta yhteisten palvelupisteiden aukioloaikojen kehittämistä jatketaan palvelu- ja toimitilaverkkouudistushankkeessa.

Lahden ja Lappeenrannan yhteisissä palvelupisteissä on voinut syyskuusta alkaen asioida tiistaisin kello 18 asti. Palvelupisteet ovat tarjonneet yleistä viranomaisasiointiin liittyvää neuvontaa ja digitukea ja niihin on voinut jättää asiakirjoja viranomaisille. Osa viranomaisista on palvellut asiakkaita myös kasvokkain ajanvarauksella tai vuoronumerolla. 

Pidennettyjen aukioloaikojen kävijämäärät jäivät sekä Lahdessa ja Lappeenrannassa melko pieniksi. Asiakasmäärissä oli viikoittaista vaihtelua, mutta asiointi on selvästi aktiivisinta kello 8–16.15. 

Asiakkaat toivovat aukioloaikoihin joustavuutta, työntekijät ennakointia

Syksyn aikana asiakkailta ja henkilökunnalta pyydettiin palautetta laajennetuista aukioloajoista ja palvelupisteistä laajemminkin. Asiakkaista suurin osa piti tärkeänä sitä, että asiointi olisi mahdollista kello 16.15 jälkeen, sillä se toisi erityisesti työssäkäyville joustoa viranomaisasiointiin. Suurin osa kuitenkin myös koki nykyisten aukioloaikojen vastaavan riittävästi heidän tarpeitaan.

Myös asiakaspalveluhenkilöstö tunnisti vastausten perusteella pidennetyn aukioloajan merkityksen asiakkaille, mutta suurin osa vastaajista haluaisi päättää työpäivän kello 16.15. Vastaajista valtaosa katsoi, että asiakkaita tulisi palvella tavanomaisten aukioloaikojen jälkeen vain ajanvarauksella. Se auttaisi ennakoimaan henkilöstötarvetta ja takaisi asiakkaalle nopean ja sujuvan asioinnin.

Aukioloaikoja koskevan kokeilun tuloksia voidaan hyödyntää palvelu- ja toi­mi­ti­la­verk­ko­hank­keen jat­ko­ke­hi­tyk­ses­sä

Niin asiakkaat kuin henkilöstökin pitävät pidennetyn iltapäiväaukioloajan sijaan tärkeämpänä sitä, että viranomaisten palveluajat olisivat keskenään yhtenäisempiä. Viranomaisilta, joilla on suppeammat palveluajat, kaivataan laajempaa asiakaspalvelua viraston normaalin aukioloajan puitteissa.

Vuoden alusta voimaan tullut lainsäädäntö mahdollistaa viranomaisille aikaisempaa vapaammat aukioloajat. Palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen edetessä on myös tarpeen tarkastella lainsäädännön muutostarpeita, jotta palveluperiaate käyntiasioinnissa toteutuu myös yhteisissä palvelupisteissä. Aukioloaikojen kehittäminen onkin yksi hankkeen keskeisistä kehittämisalueista vuonna 2024.

Lähde: valtiovarainministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää