Yhtiön vas­tuu­hen­ki­löil­le sakkoja työ­tur­val­li­suus­ri­kok­ses­ta – yhteisösakko jätettiin tuomitsematta koh­tuut­to­muus­pe­rus­teel­la

23.01.2024 08:04

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut eteläpohjalaisen yhtiön toimitusjohtajan ja tuotantopäällikön 25 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta. Tuomitut velvoitettiin myös suorittamaan rikosuhrimaksuja ja yhteisvastuullisesti korvaamaan todistelukustannuksia valtiolle.

Pääsyä koneen vaara-alueelle ei ollut estetty

Työturvallisuuspuute yhtiössä tuli ilmi työtapaturman yhteydessä. Tapaturma sattui, kun asianomistaja poisti muotohöylän spiraalikurson läheisyydestä puukappaletta höylän käydessä. Työsuojelutarkastuksessa kävi ilmi, ettei työnantaja ollut estänyt koneen vaara-alueelle pääsyä teknisin ratkaisuin. Vastaajat tunnistivat teonkuvauksen ja myönsivät syyllistyneensä työturvallisuusrikokseen huolimattomuudesta.

Asian käsittelyssä tuli ilmi, että vaikka asianomistaja oli perehdytetty turvalliseen työskentelytapaan, hän oli tapaturman sattuessa toiminut vastoin työpaikalla olleita kirjallisia ohjeita. Niiden mukaan syöttöteloihin juuttunutta puukappaletta ei saa yrittää poistaa koneen ollessa käynnissä. Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että ottaen huomioon työnantajan velvollisuus huolehtia koneen vaara-alueen suojaamisesta asianomistajan oma menettely ei kuitenkaan johda siihen, että vastaajat olisivat rangaistusvastuusta vapaat.

Yhteisösakko jätettiin tuomitsematta

Asiassa oli riidatonta, että yhtiön osalta yhteisösakon tuomitsemiselle on ollut peruste. Vastaajayhtiö oli kuitenkin vaatinut, että yhteisösakko jätettäisiin tuomitsematta ensisijaisesti vähäisyyden perusteella ja toissijaisesti kohtuuttomuusperusteella.

Käräjäoikeus totesi, että kynnys työturvallisuusrikoksen katsomiseksi vähäiseksi rikokseksi on varsin korkea, eikä se täyttynyt kyseisessä tapauksessa. Yhteisösakon tuomitsematta jättäminen ei näin ollen ollut käräjäoikeuden mukaan mahdollista vähäisyysperusteella.

Kohtuuttomuusperusteeseen liittyen käräjäoikeus on tuomiossaan todennut useita seikkoja. Ensinnäkin yhtiö on toteuttanut toimia uusien vastaavanlaisten työtapaturmien estämiseksi. Lisäksi on huomioitu, että tuntuviin sakkorangaistuksiin tuomittavien henkilövastaajien omistusosuudet yhtiössä ovat suuret. Heidän henkilökohtaiset vastuunsa yhtiön velvoitteista ovat myös merkittäviä. Lisäksi yhtiön taloudellinen tilanne ei ole kovin hyvä. Näiden seikkojen perusteella käräjäoikeus on päättänyt, että tässä yksittäisessä tapauksessa yhteisösakko voidaan jättää yhtiölle tuomitsematta kohtuuttomuusperusteella.

Näin ollen yhtiölle ei ole tuomittu yhteisösakkoa, ja vaatimukset rikosuhrimaksusta ja todistelukustannuksista sitä kohtaan hylättiin.

Työ­suo­je­lu­vi­ran­omai­nen: Koneen suojaaminen on aina ensisijainen vaarojen torjuntatapa

Asian käsittelyssä on tullut ilmi, että työntekijä oli kokenut ja hyvin perehdytetty työtehtäväänsä. Tuomioistuimen mukaan asianomistajan oma ohjeiden vastainen toiminta on ollut osaltaan vaikuttamassa tapaturman syntymiseen.

Työsuojeluviranomainen korostaa, että työsuojelusäännösten mukaan työntekijän perehdyttäminen on toissijainen keino torjua koneen aiheuttamat vaarat. Jos vaara on poistettavissa suojauksella, on se koneessa oltava. Sitä ei voida korvata työntekijöille annettavilla varoituksilla tai menettelytapaohjeilla.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan on järjestelmällisesti selvitettävä ja arvioitava työvälineen turvallisuutta. Jos työvälineen käyttö aiheuttaa vaaraa tai haittaa, työnantajan on ryhdyttävä vaaran tai haitan poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin välittömästi; ensisijaisesti teknisin toimin. Tällä niin sanotun turvallisen tekniikan periaatteella toimien myös inhimillisten virhetoimintojen tuhoisat seuraukset voidaan tehokkaasti ehkäistä. 

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 24/100142, asianumero R 23/1403. Tuomio on lainvoimainen.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää