Tietosuoja: Yri­tys­ha­ke­mis­ton ylläpitäjälle seuraamusmaksu pu­he­lu­tal­len­tei­den antamista koskevista rikkomuksista

11.09.2023 11:26

Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt 23 000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun Suomen Yritysrekisteri Oy:lle, joka ylläpitää yrityshakemistoa. Yhtiö ei ollut toimittanut puhelutallenteita niitä pyytäneille henkilöille tietosuojasäännösten mukaisesti. Yhtiö oli lisäksi jättänyt noudattamatta apulaistietosuojavaltuutetun aikaisempaa määräystä korjata toimintansa lainmukaiseksi.

Tietosuojavaltuutetun toimisto selvitti Suomen Yritysrekisteri Oy:n (toiminimi Suomen Avainsanat Oy) toimintaa useiden vuosina 2019–2022 tulleiden kantelujen perusteella. Tietosuojavaltuutetun toimistolle kannelleet yksityiset elinkeinonharjoittajat kertoivat saaneensa laskun Suomen Yritysrekisteriä koskevan myyntipuhelun jälkeen, minkä vuoksi he olivat pyytäneet tallennetta puhelusta. Yhtiö oli toimittanut osalle elinkeinonharjoittajista puhelusta kirjallisen koosteen, mutta koosteet eivät kantelijoiden mukaan vastanneet myyntipuhelun sisältöä.

Tietosuojavaltuutettu toteaa, että yhtiön toimittamaa koostetta ei voida pitää tietosuoja-asetuksen mukaisena jäljennöksenä, joka vastaisi alkuperäistä puhelun sisältöä. Rekisterinpitäjän on toteutettava rekisteröidyn tarkastusoikeus toimittamalla jäljennös niistä henkilötiedoista, joita se käsittelee. Jäljennöksen voi toimittaa myös muussa kuin alkuperäisessä muodossa, kunhan se sisältää kaikki pyydetyt tiedot ja tiedot ovat täydelliset.

Tietosuojavaltuutettu muistuttaa, että tarkastusoikeuden tarkoituksena on antaa henkilölle mahdollisuus varmistua siitä, mitä tietoja rekisterinpitäjä käsittelee. ”Oikeus saada tutustua tietoihin on erityisesti tarpeen, jotta henkilö voi tarvittaessa käyttää muita tietosuoja-asetuksen mukaisia oikeuksiaan”, tietosuojavaltuutettu Anu Talus toteaa.

Seuraamuskollegio katsoo, että yhtiön vakiintunut toimintatapa on johtanut siihen, että se ei toteuta rekisteröidyn tarkastusoikeutta puhelutallenteita koskevissa asioissa lainmukaisesti. Tietosuojavaltuutettu ohjeisti yhtiötä jo vuonna 2022 siitä, että tarkastusoikeuden nojalla toimitettavan jäljennöksen on vastattava puhelutallenteen sisältöä.

Henkilötietojen käsittely on keskeinen osa yhtiön ydinliiketoimintaa, sillä yrityshakemistossa on nähtävillä muun muassa yksityisten elinkeinonharjoittajien henkilötietoja.

Yhtiö ei korjannut toimintaansa lainmukaiseksi pu­he­lu­tal­len­tei­den toimittamisessa

Seuraamusmaksun määräämisen perusteena oli myös se, että yhtiö ei ollut noudattanut apulaistietosuojavaltuutetun aikaisempaa määräystä. Apulaistietosuojavaltuutettu totesi maaliskuussa 2021, ettei puhelun kuuntelumahdollisuuden tarjoaminen voi olla ainoa tapa tarkastusoikeuden toteuttamiseksi, ja määräsi yhtiön korjaamaan toimintaansa. Yhtiö ei määräyksestä huolimatta ottanut käyttöön toista tapaa puhelutallenteiden toimittamiseen tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

Yhtiö ei myöskään toimittanut tietosuojavaltuutetun toimistolle tietoa toimenpiteistä, joihin se ryhtyy apulaistietosuojavaltuutetun määräyksen myötä. Seuraamuskollegio pitää yhtiön rikkomuksia tahallisina ja laajamittaisina.

Päätös ei ole lainvoimainen, ja siitä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Tietosuojavaltuutetun ja seuraamuskollegion päätökset (pdf)

Lähde: Tietosuojavaltuutetun toimiston tiedote

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää