Talouskasvu hiipuu, Menestyjät porskuttavat

28.03.2019 11:47

Menestyjä-yritykset kasvavat tutkimustemme perusteella keskimääräistä nopeammin. Hyvää menestystä on siivittänyt jo miltei kolmen vuoden mittainen talouskasvu. Suomen Pankin arvion mukaan edellytykset kasvun jatkumiselle ovat edelleen olemassa: tuotettujen tavaroiden ja palveluiden vienti on elpynyt, kotitalouksien kulutus on kasvanut ja työllisyys on parantunut. Arvion mukaan vuonna 2018 Suomeen syntyi noin 60 000 uutta työpaikkaa.

Kasvu hiipuu – Menestyjät menestyy

Vuonna 2018 BKT:n kasvu ylsi 2,7 prosenttiin. Kuluvana vuonna kasvu jää Suomen Pankin arvion mukaan 1,9 prosenttiin. Talouskasvun odotetaan siirtyvän kohti pitkän aikavälin kasvuvauhtia, joka on reilun prosentin luokkaa.  

Kasvun hiipuessa kokonaistaloudellisesti hyvin suoriutuvat yritykset tunnistaa Menestyjä-merkistä. Menestyjäluokitus arvioi menestystä kuuden eri osa-alueen pohjalta. Tutkimme kasvua, kannattavuutta, tulosta, maksuvalmiutta, omavaraisuutta ja riskinsietokykyä. Vertaamme kullakin osa-alueella yritystä kaikkiin Alma Talentin tietokannan yrityksiin sekä yrityksen oman toimialan yrityksiin. 

Menestyjät eivät ole menehtyjiä

Vuonna 2019 on tärkeää kertoa yrityksen menestyksestä kainostelematta. Menestyjäluokitus tuo yritykselle hyvää näkyvyyttä muun muassa Kauppalehden Menestyjä-liitteessä. Yhteistyökumppanit näkevät, että yhtiöllä menee hyvin ja he voivat luottavaisesti jatkaa yhteistyötä ilman huolta yllättävästä konkurssista. Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä laski vuodesta 2013 aina vuoteen 2017 asti. 

Vuonna 2013 konkurssihakemuksia pantiin vireille 3 131 yrityksessä ja vuonna 2017 huomattavasti harvemmassa, eli 2 168 yrityksessä. Vuonna 2018 konkurssien määrä kääntyi jälleen nousuun – talouden kasvusta huolimatta. Konkurssiin hakeutui 2 534 yritystä. Menestyjä-yritykset ajautuvat konkurssiin huomattavasti harvemmin kuin suomalaiset osakeyhtiöt keskimäärin.

Menestyjä-tarinat vahvasti mediassa

Alma Talentin tarjoama median, tietopalveluiden ja tapahtumatoiminnan liitto luo ennennäkemätöntä lisäarvoa Menestyjä-yrityksille. Olemme ylpeinä mukana Menestyjä-yritysten tarinoissa. Esimerkiksi Alma Talentin analyysiosaamiseen perustuvan Menestyjäluokituksen avulla seulomme harvalukuisen Menestyjä-yritysten joukon, jota tuomme esiin eri mediakanavissamme, muun muassa Kauppalehdessä.

Tarkista, onko yrityksesi Menestyjä. Y-tunnushaku löytyy Kauppalehden sivuilta.

Eikö tietoja löytynyt? Lähetä meille yrityksesi tilinpäätöstiedot, niin selvitämme asian.  

Aiheeseen liittyvää