Pekkasvapaan vanheneminen

01.12.2023 12:04

Työehtosopimukset sisältävät laajasti määräyksiä vuosityöajan lyhentämisestä. Useimmissa tapauksissa kyse on niin sanotuista pekkasvapaista.

Pekkasvapaat

Pekkasvapaat lyhentävät vuosityöaikaaa 100 tunnilla. Nämä määräykset koskevat sellaisia 8/40 tunnin työaikamuotoja, joiden osalta ei ole sovittu suuremmasta työajan lyhennyksestä. Suuremmista lyhennyksistä on yleisesti sovittu esimerkiksi keskeytymättömän kolmivuorotyön osalta.

Pekkasvapaiden kertyminen

Pekkasvapaat perustuvat erilaisiin kertymäjärjestelmiin tai vuosityöajan keskimääräistämiseen. Kertymäjärjestelmissä erilaiset poissaolot voivat vähentää vapaiden määrää. Jälkimmäisessä mallissa ei tarkastella työajan kertymistä, vaan työaika on keskimääräistetty suoraan työehtosopimuksen määräyksillä.

Pekkasvapaiden antaminen

Kertymäjärjestelmän mukaiset pekkasvapaat on annettava siten, kuin kussakin työehtosopimuksessa on määrätty ja työsuhteen päättyessä pitämättä olevat pekkasvapaat on korvattava rahassa.

Pekkasvapaiden vanheneminen

Työnantajan velvollisuus on huolehtia siitä, että vapaat pidetään, ellei työehtosopimus salli jotain poikkeavaa sopimista niiden osalta. Jos vapaat jätetään antamatta, on kyseessä – edellä mainitulla varauksella – sopimusrikkomus.

Työsuhdesaatavien vanhenemisesta on säännöksiä sekä työaikalaissa, että työsopimuslaissa. Nämä vanhentumisajat ovat erilaisia. Työsuhteen kestäessä työsuhdesaatava vanhentuu viiden vuoden kuluessa erääntymispäivästä ja työaikalakiin perustuva saatava vanhentuu, ellei kannetta nosteta kahden vuoden kuluttua saatavan erääntymisvuoden päättymisestä.

Oikeuskäytännössä lakiin perustuviin työaikasaataviin on rinnastettu myös työehtosopimukseen perustuvia työaikasaatavia. Tuoreessa korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2023:92) katsottiin, että edellä mainittu ”lavennus” ei ulotu sellaiseen pekkasvapaaseen, joka on jätetty antamatta. Näin ollen siihen on sovellettava pidempää, työsuhdesaatavan vanhentumisaikaa. Huomattakoon, että työsuhteen päättymisen jälkeen vanhentumisajat eroavat edellä sanotusta.

**

Varatuomari Harri Hietala (sopla.fi) on osallistunut monipuolisesti työehtosopimusneuvotteluihin, neuvontaan, asianajoon ja työlakien valmisteluun sekä niiden noudattamisen valvontaan. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Asianajaja, varatuomari, opetusneuvos Keijo Kaivanto on päivittäin tekemisissä haastavien työoikeudellisten kysymysten kanssa ja kirjoittanut useita työoikeutta käsitteleviä kirjoja yli 35 vuoden ajan.

Juridiikan hakupalvelut - aina oikea tieto saatavillasi

Työsuhdetiedon parhaat sisällöt henkilöstöjohtamisen ja työoikeuden ammattilaisille

Alma Talent Työsuhdetieto -sisältökokonaisuutta tuottavat työsuhdeasioiden ja työoikeuden parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.

Kirjoittaja Harri Hietala ja Keijo Kaivanto

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää