Derek Owens / Unsplash

Itsetuntemuksen puute on keskeinen haaste johtamisessa – 10 askelta rohkeampaan johtamiseen

05.01.2024 11:30

Meistä jokainen on merkittävä uudistumisen ajuri sekä omassa elämässään, työyhteisössään että yhteiskunnassa.

Tunnetaidokkuus on rohkean johtajan ydintaito. Se edellyttää henkistä ja ammatillista kypsyyttä, ihmiskompetenssia ja itsesäätelykykyä. Tunnetaidokkaaksi rohkeaksi johtajaksi on mahdollista kehittyä, kun tunnistaa omat kasvun paikkansa ja päättää tietoisesti treenata uudenlaista asennetta ja käyttäytymistä.

Ensimmäiseksi johtajan on ymmärrettävä syvällisemmin, mistä on yksilö- ja vuorovaikutustasolla kyse. Yksi konkreettisimmista kehittymistavoista on vahvistaa itse- ja ihmistuntemusta sekä omien tunteiden itsesäätelykykyä, johon liittyy omien tunteiden reflektointitaito ja kyky vaikuttaa tietoisesti omaan ja toisten tunnetiloihin. Tunteiden tarttuminen toisiin on nimittäin aito ilmiö.

Haasteena on, että ihmisten erilaiset persoonallisuudet vaikuttavat vahvasti siihen, mikä aikaansaa kenessäkin minkäkin laisen tunteen ja miten kukin niiden pohjalta reagoi ja toimii työssään. Oleellista on tunnistaa, kuinka kypsä ihminen on suhteessa omaan persoonallisuuteensa eli kuinka hyvin hän pystyy säätelemään omaa käyttäytymistään tunteiden aktivoituessa.

Se, kuinka esimerkillisesti, arvokkaasti ja arvostavasi johtaja omassa valta- ja vaikutuspositiossaan toimii, vaikuttaa suoraan tiimin ja organisaation tuloksiin.

10 askelta rohkeampaan johtamiseen

1 | Ole armollinen ja myötätuntoinen kohdatessasi kaikille yhteisiä, inhimillisiä pelkotuntemuksia. Pelot kumpuavat niin perustarpeista kuin persoonallisuudestakin, ja ne elävät arjessa aina. Voit oppia käsittelemään kaikkia tunteita taidokkaasti. Avaa ovi uuteen.

2 | Pelko auttaa sinua kasvamaan ihmisenä. Fakta on, että johtajat pelkäävät monia asioita, tiedostaen tai tiedostamattaan. Pelko on menestyksen kannalta yksi potentiaalisimmista tunteista. Se kätkee sisäänsä valtavan määrän piilossa olevaa energiaa, lahjakkuutta ja osaamista. Kuuntele avoimesti ja rohkeasti, mitä pelon tunne voi sinulle opettaa. Ota vastaan kaikkien tunteiden välittämät viestit ja hyödynnä niiden arvo. Aktivoi kasvualustasi.

3 | Tunne itsesi. Tunne niin vahvuutesi kuin varjosi, sokeat pisteesi ja pelkoajurisi. Ymmärrä, miksi ja miten pelko sinussa aktivoituu ja miten se vaikuttaa käyttäytymiseesi. Hae riittävästi ymmärrystä ja faktaa tuntemustesi tueksi. Tiedä tarpeeksi.

4 | Tunnista pelon vaikutukset. Johtajan pelko-orientoitunut käyttäytyminen saa aikaan heikkolaatuista johtamista ja huonoja päätöksiä. Organisaation ongelmat ovat usein juuri tunnepohjaisia johtamisongelmia. Tarkkaile, miten toimit pelon aktivoituessa, ja tiedosta, mitä etua tai haittaa toiminnastasi on itsellesi tai muille. Tarkkaile, millaista tunneilmapiiriä olet rakentanut, ja näe piilevien tunteiden voima. Ymmärrä, mistä on kyse.

5 | Tule näkyväksi. Ole autenttinen ja oma itsesi. Osoita tunteiden johtajuutta valitsemalla tunneviestisi. Koe ja tunne rohkeasti.

6 | Opettele tunteiden säätelytaitoja. Hanki itsellesi henkinen himmennin, jolla säätelet tunneilmaisuasi tarkoituksenmukaisella tavalla, kaikkien eduksi. Opettele joko himmentämään tai kirkastamaan tunteita tavoitteita palvelevasti. Valitse viisaammin.

7 | Löydä arvokkuus. Varmista arvokas ja arvostava käyttäytyminen kaikissa tilanteissa. Rakenna myönteistä energiatilaa ja turvallista, hyväksyvää ilmapiiriä. Käyttäydy arvostavasti.

8 | Tutki epävarmuutta ja opettele lepäämään siinä. Epävarmuus ei ole heikkous, vaan sen ymmärtäminen on reitti aitoon varmuuteen. Löydä keinoja ymmärtää yksilöllistä ja kollektiivista epävarmuutta. Aito varmuus on levollisuutta epävarmuudessa.

9 | Hellitä kontrollin tarpeesta. Kun luot tilaa tuntea ja kokea, saat aikaan laadukkaampaa ajattelua ja syvempää sitoutumista. Ole kriittinen vain silloin, kun siitä on hyötyä.

10 | Nouse ja auta muita nousemaan. Rakenna johtamisjärjestelmään sekä yksilölliset, tiimitason että organisaatiotason tunnemittarit nostamaan esiin parhaat tuloksenteon paikat. Luota, että subjektiivinen tunne on relevantti suoriutumisen mittari. Osoita edistys ja onnistuminen.

**

Opit ovat peräisin Ira Langen ja Kati Järvisen kirjasta Pelko pois – Kohti rohkeaa johtamista (Alma Talent, 2019).

Kirjoittaja Toimitus

Aiheeseen liittyvää