Kuva: Li Zhang, Unsplash

Joustotyöaikaa koskeva sopimus

12.04.2024 11:31

Työnantaja ja työntekijä haluaisi sopia sellaisen sopimusjärjestelyn, jossa ylitöistä voidaan sopia kuukausikorvaus, koska työ on varsin itsenäistä. Onko tällainen sopimus mahdollinen lain mukaan?

Työaikalain mukaan on mahdollista sopia joustotyöajasta, jolloin säännöllinen työaika voi vaihdella, työn itsenäisyys on huomioitu ja kirjallisesti sopimalla voidaan maksaa ylityöstä erillinen kuukausikorvaus. Viikoittainen saannollinen työaika saa olla enintään 40 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana.

Joustotyöaikaa koskevan sopimuksen sisältö

Sopimus joustotyöajasta voidaan tehdä kenen työntekijän kanssa tahansa. Sopimuksen ehdottomana edellytyksenä on, että työntekijä voi itsenaisesti päättää vähintään 50 prosentista säännöllistä työaikaansa siitä, missä ja milloin työ tehdään. Tästä seuraa, että joustotyöaika ei sovi läheskään kaikkiin tehtäviin.

Joustotyöajasta sopiminen on puolin ja toisin vapaaehtoista. Lain mukaan joustotyöaikasopimuksessa, jonka pitää olla kirjallinen, on sovittava ainakin:

  • päivistä, joille työntekijä voi sijoittaa työaikaa
  • viikkolevon sijoittamisesta
  • mahdollisesta kiinteästä työajasta
  • sovellettavasta työajasta joustotyöaikaa koskevan sopimuksen päättymisen jälkeen.

Tallaisen minimisisällön lisäksi sopimuksessa voi olla muitakin ehtoja. Tasoittumisjakson enimmäispituus (neljä kuukautta) tulee laista. Valtakunnallisen työntekijäjärjestön tekemällä työehtosopimuksella tasoittumisjakso voidaan pidentää enintään 26 viikkoon. Joustotyöajassa ylityö on poikkeuksellista, koska työntekijällä on laajasti oikeus määrätä työaikansa sijoittelusta ja työntekopaikastaan.

Ylityö joustotyöajassa ja erillinen kuukausikorvaus

Joustotyöajassa mahdollisen ylityön tekemisestä on nimenomaisesti sovittava. Ylityötä voi tällöin tulla, jos työnantaja nimenomaisesti määrää työntekijän työskentelemään

yli kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Tällöin kahdeksan tuntia ylittävä osuus on vuorokautista ylityötä.

Viikoittaista ylityötä on työ, johon työnantaja nimenomaisesti määrää työntekijän tämän vapaapäivänä. Tällöinkin kahdeksan tuntia ylittävä työ on vuorokautista ylityötä.

Joustotyöaikaa tekevän työntekijän kanssa voidaan –työtehtävien sisällöstä riippumatta – sopia lisä- ja ylityökorvausten sekä sunnuntaityöstä maksettavan korvauksen maksamisesta erillisenä kuukausikorvauksena. Sopimuksen pitää olla kirjallinen.

Joustotyöaikaa koskevan sopimuksen irtisanominen

Laissa on ehdoton säännös joustotyöaikaa koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Sen mukaan sopimus voidaan puolin ja toisin irtisanoa päättymään kulumassa olevaa tasoittumisjaksoa seuraavan tasoittumisjakson päättyessä. Lain mukaan tästä ei voida sopia toisin.

**

Varatuomari Harri Hietala (sopla.fi) on osallistunut monipuolisesti työehtosopimusneuvotteluihin, neuvontaan, asianajoon ja työlakien valmisteluun sekä niiden noudattamisen valvontaan. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Asianajaja, varatuomari, opetusneuvos Keijo Kaivanto on päivittäin tekemisissä haastavien työoikeudellisten kysymysten kanssa ja kirjoittanut useita työoikeutta käsitteleviä kirjoja yli 35 vuoden ajan.

Juridiikan hakupalvelut - aina oikea tieto saatavillasi

Työsuhdetiedon parhaat sisällöt henkilöstöjohtamisen ja työoikeuden ammattilaisille

Alma Talent Työsuhdetieto -sisältökokonaisuutta tuottavat työsuhdeasioiden ja työoikeuden parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.

Kirjoittaja Harri Hietala ja Keijo Kaivanto

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää