Kuva: Malin Strandvall, Unsplash

Voiko työntekijä kieltäytyä talvilomasta?

01.03.2024 13:36

Työntekijä oli määrätty talvilomalle. Työntekijä tuli oma-aloitteisesti töihin talviloman aikana sopimatta asiasta työnantajan kanssa. Hän oli ilmoittanut, ettei hän halua pitää talvilomaa vaan halusi pitää lomapäivät kesällä. Hän vaatii työpäivien korvaamista uudelleen vuosilomana. Miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia?

Loman määräämisoikeus

Työnantaja määrää loman ajankohdan. Työntekijällä ei ole oikeutta – eikä liioin velvollisuutta – palata töihin kesken loman. Talviloman pitämisestä on kyllä mahdollista sopia ottaen huomioon vuosilomalain mukaiset rajoitukset. Työnantajalla ei ole velvollisuutta sopia talviloman siirtämisestä kesäloman yhteyteen.

Vuosilomasta sopiminen

Kesäloman osalta 12 arkipäivää on oltava yhdenjaksoista lomaa. Ylimenevän osan osalta voidaan sopia sen pitämisestä lyhyemmissä jaksoissa.

Talviloman osalta on mahdollista sopia loman pitämisestä osissa tai että sovitaan pidettäväksiesimerkiksi kesäloman yhteydessä. Lisäksi työntekijän aloitteesta on mahdollista sopia myös talviloman pitämisestä lyhennettynä työaikana. Lyhennettyä työaikaa koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti.

Työnantajan ratkaisu

Jos työntekijän kanssa ei sovita loman keskeyttämisestä edellä mainituissa puitteissa, on työntekijä osoitettava välittömästi takaisin lomalle. Työssäoloaikaa ei vähennetä lomasta, eikä siitä makseta rahakorvausta. Työntekijän pitäminen työssä loman aikana, on vuosilomalain mukaan rangaistava teko.

**

Varatuomari Harri Hietala (sopla.fi) on osallistunut monipuolisesti työehtosopimusneuvotteluihin, neuvontaan, asianajoon ja työlakien valmisteluun sekä niiden noudattamisen valvontaan. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Asianajaja, varatuomari, opetusneuvos Keijo Kaivanto on päivittäin tekemisissä haastavien työoikeudellisten kysymysten kanssa ja kirjoittanut useita työoikeutta käsitteleviä kirjoja yli 35 vuoden ajan.

Juridiikan hakupalvelut - aina oikea tieto saatavillasi

Työsuhdetiedon parhaat sisällöt henkilöstöjohtamisen ja työoikeuden ammattilaisille

Alma Talent Työsuhdetieto -sisältökokonaisuutta tuottavat työsuhdeasioiden ja työoikeuden parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.

Kirjoittaja Harri Hietala ja Keijo Kaivanto

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää